OPPIMISYMPÄRISTÖHARJOITTELU: Tutustumiskäynti 7: Kansainvälistä koulutusyhteistyötä ja suomalaisen peruskoulutuksen digitalisaatiota

Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti 26. toukokuuta kansainvälisen seminaarin Digital International Collaboration in Education Tampereen ammattikorkeakoululla. Seminaarissa kuultiin useita puheenvuoroja niin suomalaisilta kuin muilta pohjoismaisilta alustajilta, muun muassa Liettuasta ja Tanskasta. Suomea edustivat muun muassa OKM, Helsingin yliopisto ja CIMO. Myös Ilkka Haukijärvi TAMKista piti esityksen TAMKin digitalisaatiotavoitteista ja -prosessista.

Keskityn tässä havainnointiraportissani lähinnä OKM:n projektipäällikkö Olli Vesterisen esitykseen digitaalisesta ja pedagogisesta muutoksesta suomalaisessa koulutuksessa. Vesterinen aloitti esityksensä kertomalla tiivistetysti pohjoismaisen yhteistyön historiasta ja niistä teemoista, joihin tämänhetkisessä yhteistyössä keskitytään niin koulutuksessa kuin muilla yhteiskunnan osa-alueilla. Yhteistyö muun muassa kaupan alalla on ollut käynnissä pitkään, ja tällä hetkellä keskitytään edistämään erityisesti kestävää kehitystä. Alueellisesti keskiössä on ollut Baltian maiden yhteistyö (Baltic Sea Area), joka kytkeytyy laajempaan eurooppalaiseen yhteistyöhön. Baltian maiden yhteistyön arvoja ovat vesi, luonto ja ihmiset. Koulutusyhteistyön teemoja ovat tällä hetkellä digitalisaatio, avoin tutkimus, elinikäinen oppiminen, oppimisympäristöt ja opettajien kouluttautuminen. Vesterisen mukaan näillä osa-alueilla etsitään uusia yhteistyön muotoja, vaikka paljon on jo tehty ja tehdäänkin tällä hetkellä yhdessä. Maahanmuuttopolitiikka on myös yksi maita yhdistävä tekijä, jossa paneudutaan tuen, tasavertaisuuden ja eri kulttuurien arvostamisen tematiikkoihin.

(Kuva: http://www.ifm.eng.cam.ac.uk)

Nykytilanne digitaalisissa työkaluissa ja oppimisympäristöissä

Olli Vesterinen esitteli suomalaisille peruskoulujen opettajille tehtyä kyselytutkimusta, jolla haluttiin selvittää oppimisympäristöjen digitalisoimisen nykytilannetta, niiden käyttöä opetuksessa sekä sitä, millaiset taidot opettajilla on digitaalisten työvälineiden hyödyntämiseen opetuksessa. Tutkimuksen tuloksina noin puolet opettajista uskoo hallitsevansa tieto- ja viestintätekniikan (tvt) ja digivälineiden käytön perusteet. Noin kolmannes vastanneista oli sitä mieltä, että heidän taitonsa ovat keskitasoa paremmat. Suurin osa opettajista kokee digitalisaation positiivisena asiana. Opettajien tvt- ja digitaitojen kehittämiseksi tutkimuksessa korostetaan vertaistuen ja digivälineiden käytön harjoittamista aidoissa opetustilanteissa, joissa toiminta on käyttäjä-/opiskelijalähtöistä. Peruskouluissa opiskelijat tuottavat vielä yllättävän vähän itse mediasisältöjä oppimistilanteissa, ja tutkimuksen mukaan ohjelmoinnin opetusta kannattaisi lisätä opetussuunnitelmiin. Tutkimuksessa myös peräänkuulutetaan kaikkien tahojen osallistumista digitalisaatioon, erilaisia yhteisiä kokeiluja ja kehitystyötä.

Vesterisen esittelemässä tutkimuksessa oli myös tarkasteltu digitalisaation edistymistä eri kunnissa ja havaittiin, että niissä kunnissa, joissa digitalisaatio on edennyt pitkälle, opettajat uskoivat digitalisaation hyödyttävän opiskelijoiden oppimista, ja he pitivät kollegojen vertaistukea ja yhdessä tekemistä tärkeänä. Digitalisaatio tosin jakaa mielipiteitä: akateemisessa maailmassa jotkut ovat edelleen sitä mieltä, että digitalisaatio ja uusien tietoteknisten työvälineiden käyttö ei edesauta oppimista, esimerkiksi lukemaan oppimista. Toiset taas ajattelevat juuri päinvastoin. Mielestäni on jopa vähän huolestuttavaa, että mielipiteet jakautuvat näin jyrkästi. Ovatko negatiivisesti digitalisaatiosta ajattelevat jarruttavana tekijänä koulutuksen kehittämiselle?

Suomesta uudelleen koulutuksen kärkimaa

Vesterinen kertoi myös hallituksen tavoitteista tehdä Suomesta tulevaisuuden oppimisen ja inspiroivan koulutuksen kärkimaa. Tämä edellyttää uudistuksia koulutusjärjestelmässä ja myös asenteissa, ja päämäärää kohti kuljetaan kolmella teemalla, joita ovat uusi pedagogiikka, uudet oppimisympäristöt ja koulutuksen digitalisaatio. Tarkoituksena on parantaa opiskelijoiden oppimistuloksia, vastata paremmin tulevaisuuden osaamistarpeisiin ja taitovaatimuksiin sekä uudistaa pedagogiikkaa ja kannustaa elinikäiseen oppimiseen. Näitä asioita pyritään toteuttamaan hyödyntämällä paremmin opettajien tietotaitoa ja kokemusta ja samalla tarjotaan heille pedagogista lisäkoulutusta sekä uudistetaan opettajankoulutusta. Myös luovuuden käyttöön ja paikallisiin yhteistyökokeiluihin kannustetaan. Tavoitteena on tehdä suomalaisista opettajista maailman parhaita. Opettajankoulutusfoorumi (Teacher Education Forum) on yksi areena, jolla toimenpiteitä viedään käytäntöön. Digitalisaatiotavoitteiden saavuttamiseksi keskitytään entistä enemmän myös tutkimukseen, kehitykseen ja innovointiin. 

Jotta opiskelijoilla olisi parhaat mahdolliset olosuhteet oppimiseen, täytyy pedagogista ajattelutapaa ja ja myönteistä suhtautumista digitalisaatioon vahvistaa kouluissa. Tällaisen koulukulttuurin levittäminen (tai leviäminen) vaatii mielestäni enemmän töitä kuin se, että tietotekninen infrastruktuuri on kouluissa kunnossa. Opiskelijoiden tuki ja kannustaminen uuden vuosituhannen digitaitojen oppimisessa ovat avainasemassa. Vesterinen huomautti, että voidaan myös kriittisesti tarkastella, annetaanko opiskelijoiden tehdä päätöksiä oman opiskelunsa suhteen ja kannustetaanko heitä esimerkiksi oppimisen tavoitteidenasetteluun riittävästi.

Digitaalisten oppimisympäristöjen ja oppimateriaalien kehittämiseksi tarvitaan siis uudistusta opettajankoulutukseen sekä työpajoja ja yhteistyökokeiluja pedagogiikasta ja oppimisympäristöistä. Opetushallitus koordinoi ja luotsaa näitä kehitystoimia ja pyrkii varmistamaan parhaiden käytänteiden leviämisen koko maahan. Itse olisin kaivannut vielä hieman enemmän konkretiaa kuvailtuihin toimenpiteisiin ja sekä määritelmää siitä, mitä oikeastaan tarkoitetaan uusilla oppimisympäristöillä ja mitä eroa niillä on nykyisiin, perusopetuksessa luotuihin ympäristöihin. Digitalisaation tavoitteet suomalaisessa koulutuksessa oli kuitenkin asetettu kunnianhimoisesti korkealle, ja jos näihin tavoitteisiin päästään, suomalaisen koulutuksen "uusi tuleminen" ja menestys on varmasti taattu.


Seminaarin kaikkiin esityksiin voi tutustua OKM:n sivuilla.

OPPIMISYMPÄRISTÖHARJOITTELU - Tutustumiskäynti 6: digikäytänteiden jakamista ja vertaisoppimista

Digitalisaatio etenee vauhdilla kaikilla yhteiskunna osa-alueilla. Myös korkeakoulujen on pysyttävä mukana muutoksessa, eikä tilanne ihan huonolta näytäkään: OAJ:n Askelmerkit digiloikkaan -selvityksen mukaan ammattikorkeakoulut ovat ottaneet ison digiloikan ja ovat jopa askeleen edellä muita kouluasteita. 

Oppilaitosorganisaatiossani TAMKissa digitalisaatio on tänä keväänä näkynyt muun muassa henkilöstölle järjestettyinä koulutuskokonaisuuksina. Koulutuksissa on perehdytty TAMKin pilvipalveluihin, sähköisen kalenterin käyttöön ja Skype for business -ohjelmistoon. Yhtenä digitalisaation edistämisen muotona on digimentoreiden nimeäminen koulutusyksiköihin. Digimentorit toimivat työyhteisönsä tukena digitaalisten työvälineiden ja -kanavien käyttöönotossa ja niihin perehdyttämisessä.

Oman yksikköni, TAMKin kielipalvelujen, digimentori Henri Annala on järjestänyt koulutustilaisuuksia mm. Prezi-ohjelman käytöstä. Toukokuussa digimentori kutsui koolle yksikkömme henkilökuntaa digikäytänteiden jakotilaisuuteen. Tilaisuuden tavoitteena oli, että jokainen osallistuja miettii jonkin toimivaksi kokeneensa toimintamallin tai digitaalisen työkalun tai ohjelman, jota voisi esitellä tilaisuudessa kollegoilleen. Tämä kuulosti minusta hienolta mahdollisuudelta vertaisoppimiseen. Ilmoittauduin tilaisuuteen ja aloin miettiä, olisiko minulla jotain annettavaa muille tai olisiko tiedossani jotain sellaista opettajan arkipäivää helpottavaa digitaalista työvälinettä, johon muut eivät vielä olleet tutustuneet. Samalla olin kiinnostunut saamaan vinkkejä muiden opettajien käteviksi kokemistaan käytännöistä.

(Kuva: collaborada.com)

Digikäytänteiden jakotilaisuus kiinnosti muitakin, sillä yksikkömme opettajia oli paikalla paljon. Siitäkin huolimatta, että monella oli vielä kiire opintojaksojen arvioinneissa ja lukukauden päätökseen saamisessa. Tilaisuudessa nähtiin ja kuultiin esittelyjä muun muassa videoneuvotteluohjelmista, Answergarden- ja Kahoot-ohjelmasta. Pääsimme hieman testailemaankin työkaluja yhdessä ja Kahoot-ohjelmalla toteutimme suomi - englanti-käännösvisan ryhmissä. Eräs opettaja esitteli TAMKin tenttiakvaariota, johon itselläni ei lyhyen opetusurani aikana ole vielä ilmennyt tarvetta, mutta jota lähitulevaisuudessa tulen varmasti hyödyntämään opetuksessani ja tenttien järjestämisessä. Esittely madalsi kynnystäni tenttiakvaarion käyttöönottoon.

Itse esittelin Prism-ohjelmaa, johon tutustuin ensimmäisen kerran tänä keväänä mobiiliopeopinnoissa. Monille muillekin tämä ohjelma oli entuudestaan tuntematon, mutta se herätti selkeästi kiinnostusta opettajien keskuudessa: ohjelma antaa mahdollisuuden esimerkiksi erityylisten tekstien analysointiin suomen kielen opetuksessa tai vaikkapa kielenkäännösharjoituksiin vieraissa kielissä.

Digitalisaatio on tänä keväänä puhuttanut työyhteisöäni. Tuntuu, että jotkut kokevat sen hieman ahdistavanakin asiana: aikapula tuntuu vaivaavan monia ja jo muutenkin työntäyteisessä arjessa täytyisi osata ottaa digivälineet haltuun ja kehittää itseään jatkuvasti. Itse haluan kuitenkin nähdä digitalisaation pikemminkin arkea ja omaa työtäni helpottavana tekijänä, joka mahdollistaa opetuksen monipuolistamisen ja tuo opiskelijoille mielekkäitä ja vaihtelevia työskentelyn muotoja ja tapoja.

Ehkä haasteellisimpana asiana koen sen, miten käytännön opetustyö, opetuksen pedagogiikka ja digivälineet saadaan kohtaamaan ja toimimaan käytännössä. Miten digivälineet parhaiten palvelisivat opetusta ja oppimista ja miten saisin omassa opetuksessani hyödynnettyä digivälineitä tarkoituksenmukaisella ja opiskelijoita hyödyttävällä tavalla? En halua edetä työssäni "tekniikka edellä" tai käyttää jotain välinettä vain sen takia, että muutkin käyttävät sitä. Arvelen, etten myöskään ole ainoa, joka tätä pohtii. Myös OAJ:n digiselvityksen mukaan ammattikorkeakouluilla on vielä kehitettävää digitaalisten oppimisympäristöjen pedagogisessa käytössä.

Kieltämättä digitalisaation edellyttämään muutokseen tarttuminen vie aikaa eikä kehitys tapahdu yhdessä yössä. Opettajan kiireisessä arjessa ei aina ehdi opetella ja sisäistää uusia menetelmiä ja välineitä, vaan niihin keskittymiseen täytyy varata aikaa. Itse olen huomannut, että parhaat oivallukset syntyvät usein vapaa-ajalla ja nukkumaan mennessä. Odotankin tulevalta kesältä muun muassa sitä, että voin antaa alitajunnan tehdä työtään ja ensi syksynä olen toivottavasti virkistyneempi, idearikkaampi ja innostunut aloittamaan taas uuden lukukauden.    

Digikäytänteiden jakotilaisuus saanee työyhteisössäni jatkoa ensi syksynä. Uusia digityökaluja tulee jatkuvasti tarjolle, ja se joka ehtii ensimmäisenä niitä testaamaan, voi perehdyttää ja innostaa muitakin kokeilemaan. Koen, että työyhteisössäni vallitsee avoin ilmapiiri hyvien käytänteiden jakamiselle: omat kokemukset ja tiedot jaetaan ja vastavuoroisesti opitaan toisten arvokkaista kokemuksista. Digikäytänteiden jakamisen lisäksi toivon, että jatkossa ehdimme työyhteisössämme myös keskustelemaan vielä enemmän kokemuksistamme, esimerkiksi arjen opetustyössä vastaan tulleista haasteista ja siitä, miten olemme niitä ratkoneet: Onko digitalisaatio auttanut opettajia arjen haasteiden yli?     

  

OPPIMISYMPÄRISTÖHARJOITTELU - Tutustumiskäynti 5: Tampere 3 -työpajassa

Osallistuin toukokuussa Tampereen korkeakoulujen henkilöstölle avoimeen Tampere 3 -työpajaan, jossa teemana oli osaamisperustaisuus, oppimisen arviointi ja työn opinnollistaminen. Päivän tavoitteena oli pienryhmissä pohtia, mitä nämä käsitteet voisivat tarkoittaa T3-yhteistyössä ja miten niiden tulisi näkyä käytännön opiskelussa. 

Tilaisuus järjestettiin perjantaina 20.5. TAMKin y-kampuksella. Korkeakoulujen edustajat toivottivat runsaslukuisen yleisön tervetulleeksi tilaisuuteen. TAMKin edustajana T3-yhteistyöstä alusti vararehtori Päivi Karttunen. Hän kertoi elementeistä, joilla T3 seilaa kohti tulevaisuutta ja menestystä. Niitä ovat muun muassa uudenlaisten oppimisympäristöjen kehittäminen (future generation learning environment), yhteinen opetussuunnitelmatyö ja pedagogisen johtajuuden kehittäminen. 

(Kuva:benzifoundation.org)

Pedagogista ajattelua tarvitaan korkeakoulusektorilla muissakin tehtävissä kuin vain opettajien työssä. Se tulisi ulottaa vahvasti niin esimiestyöhön kuin koulutuksen suunnittelutyöhönkin. Oppimisympäristöjen kehittämiseen täytyy panostaa nyt vahvasti, jotta pystymme vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin yhtenä isona korkeakoulukeskittymänä ja houkutella enemmän myös kansainvälisiä opiskelijoita Tampereelle. Yleisessä keskustelussa yhtenä merkittävänä asiana nousi esiin, että opettajien tulisi innostua työstään joka päivä ja tartuttaa innostusta opiskelijoihinkin. Innostus koulutuksen kehittämiseen tuntui näkyvän myös T3-työpajan järjestäjissä.

Yleisen keskustelun jälkeen jakaannuimme pienryhmiin keskustelemaan annetuista teemoista. Omassa ryhmässäni oli kahdeksan henkilöä ja edustus jokaisesta Tampereen korkeakoulusta. Oli mielenkiintoista päästä tutustumaan muiden korkeakoulujen henkilöstöön ja kuulla, miten heidän organisaatioissaan asioita tehdään. Mietimme ryhmässä osaamisperustaisuutta ja sitä, mitä se tarkoittaa kunkin korkeakoulun kontekstissa. Työpajan järjestäjät olivat ilmeisesti tarkoituksella halunneet jättää nämä käsitteet määrittelemättä sen tarkemmin ja antoivat kullekin ryhmälle vapauden pohtia, miten kukin käsittää osaamisperustaisuuden ja työn opinnollistamisen oman kokemuksensa ja näkemyksensä pohjalta.

Osaamisperustaisuudesta ja oppimisen arvioinnista 

Päällimmäiseksi keskustelussamme osaamisperustaisuudesta ja oppimisen arvioinnista nousivat  tavoitteiden asettelun ja arviointikriteerien selkiyttäminen. Näiden teemojen pohdinnassa lähdimme liikkeelle ajatuksesta, että koska oppijoita on erilaisia, myös osaamista on monenlaista ja sitä voidaan hankkia monella eri tavalla. Miten opiskelijan osaaminen korkeakoulussa osoitetaan ja miten sitä arvoidaan, herätti ryhmässämme paljon kysymyksiä ja keskustelua. Vertailimme organisaatioidemme osaamisen osoittamisen ja tunnustamisen käytäntöjä (mm. ahotointi) ja keskustelimme ihan oppiainekohtaisestikin, miten aiemmin hankittua osaamista täytyisi missäkin oppiaineessa osoittaa. Ryhmässämme oli edustus muun muassa suomen kielen ja puheviestinnän opettajista ja pohdimme, voiko esimerkiksi aikuisopiskelijalle antaa hyväksiluvun puheviestinnän kurssista sen perusteella, että opiskelija on omasta mielestään hyvä puhuja ja hänellä on paljon työelämäkokemusta erilaisista suullisista viestintätilanteista. Päädyimme lopputulokseen, että hyväkin viestijä voi aina oppia lisää eikä ole koskaan valmis - hän ehkä oppii samalla kurssilla jotain muuta kuin sellainen opiskelija, jolla on hieman heikommat viestintätaidot. Tärkeänä pidimme lähtökohtaa, että sillä ei ole merkitystä, miten osaaminen on hankittu vaan sillä, miten se pystytään osoittamaan ja miten sitä olisi järkevintä arvioida.

Tavoitteiden asettelu niin opetukselle kuin oppimiselle mietitytti ryhmäämme. Samassa yhteydessä keskustelimme myös opettajuuden muutoksesta kohti ohjaavaa ja valmentavaa otetta. Tämä johtaa luontevasti siihen, että opiskelijalle tulisi antaa enemmän vastuuta omista oppimistavoitteistaan ja herätellä häntä pohtimaan niitä syvällisemmin ennen opintojen suorittamista. Ei olisi myöskään pahitteeksi, että opettaja miettisi ja jäsentelisi paremmin opintojaksojen tavoitteita, jotka opetussuunnitelmissa saattavat olla esitettynä ehkä liiankin ympäripyöreästi. Arviointikriteerien tulisi myös olla entistä selkeämpiä opiskelijoille. Pohdimme myös, voisiko eri ammattialojen ihmisiä hyödyntää paremmin juurikin opiskelijoiden osaamisen arvioinnissa. Tällaisen mallin toteuttamisessa verkostoituminen ja yhteydet työelämään olisivat tärkeitä.

Työelämäyhteydet ja työn opinnollistaminen

Ryhmäkeskustelujen jälkeen vaihdoimme ajatuksiamme myös muiden ryhmien kesken. Keskusteluissa vilahteli työelämärelevanssin käsite pohdittaessa korkeakoulujen ja työelämän yhteistyötä ja opetuksen vastaamista työelämän tarpeisiin. Korkeakoulujen yhdistymisprosessin yhtenä tavoitteena onkin opintojen parempi työelämärelevanssi. Työelämäkontaktien saaminen mukaan heti opintojen alkuvaiheessa koettiin tärkeäksi: niitä voidaan käytännössä toteuttaa esimerkiksi vierailevien luennoitsijoiden, kokemusasiantuntijoiden, työelämältä tulevien toimeksiantojen ja työharjoittelujaksojen muodossa.

Työn opinnollistamisen käsite ymmärrettiin ryhmissä hieman eri tavoin. Melko yhtenäinen näkemys kaikilla ryhmillä oli kuitenkin siitä, että työelämässä tarvittavien hyödyllisten käytännön taitojen tuominen osaksi korkeakoulutusta on tärkeää. Ammattikorkeakouluilla tämä mielestäni on toteutunutkin jo pitkään, mutta toteutustapoja voisi välillä pohtia uudestaan ja tuoda niihin monipuolisuutta. Työn opinnollistamisen käsitän itse vaihtoehtoisena tapana opiskella. Joidenkin määritelmien mukaan tutkinnossa edellytettävää osaamista hankitaan tekemällä työtä, mikä taas palvelee työssä käyvän opiskelijan ammatillista kehittymistä ja tutkintoon valmistumista.

Työn opinnollistamisesta keskusteltaessa arviointikriteeristö nousi jälleen oleelliseen asemaan: miten työ hyödyttää opiskelijan osaamisen karttumista ja miten sitä arvioidaan? Opiskelijan ohjaus nähtiin tässä vaiheessa tärkeäksi, jotta opiskelija pystyisi itse määrittelemään, millaiseen työharjoittelupaikkaan kannattaisi haketua. Joillain aloilla työn opinnollistaminen on selkeämpää kuin toisilla. Esimerkiksi röntgenhoitajiksi ammattikorkeakoulussa opiskelevat suorittavat tietynmittaisen harjoittelujakson sairaalassa tai terveyskeskuksessa ja kartuttavat näin osaamistaan. Harjoittelun  aikana ja sen jälkeen amk-opettaja arvioi, onko opiskelija oppinut harjoittelujaksolla tietyt asiat ja voiko hän siten läpäistä aiheeseen liittyvän opintojakson.

Haasteelliseksi koettiin harjoittelujaksojen ajoitus. Esimerkiksi röntgenhoitajat suorittavat työelämäjakson vain puoli vuotta ennen valmistumistaan, joten opittuja taitoja ei ehdi kovin pitkään opiskelussa enää hyödyntää, saati jakaa kokemuksia muille opiskelijoille: tällainen työelämätaitojen ja -asiantuntijuuden jakamisen malli opiskelijoiden kesken kun koettiin myös tärkeäksi työn opinnollistamisessa. Myös osaamisen tunnustamisessa ja ahotoinnissa nousi esiin työn opinnollistamisen aspekti. Hyväksiluettujen opintojen jälkeen olisi hyvä arvioida, millaista osaamista opiskelijan vielä pitää hankkia, ja jos osaamista ei aiemmin ole hankittu työelämässä, olisi opiskelijalle tärkeää antaa siihen tilaisuus opintojen aikana.    

Päivän tunnelmia ja yhteenvetoa

Itse koin saaneeni paljon uusia näkökulmia ja ideoita myös oman opetukseni kehittämiseen päivän aikana. Keskusteluissa esiin noussut ajatus siitä, että opiskelijalle annetaan jotain mielekästä tekemistä, josta syntyy osaamista ja jota sitten arvioidaan, on mielestäni hyvä kiteytys siitä, millaista käytännönläheisen ja mielekkään oppimisen tulisi ollakin. Yhden päivän työpajassa ei ymmärrettävästikään ehditty vielä keksiä ratkaisuja tai selkeitä käytännön toimenpiteitä, miten yhdistyvässä korkeakoulussa osaamista arvioidaan ja mitkä ovat yhteiset arviointikriteerit, mutta suunnittelutyö on käynnissä ja se jatkuu. Korkeakoulujen käytänteitä tulee varmasti yhtenäistää tulevaisuudessa ja laatia selkeät ohjeistukset toimintatavoista, mutta kuitenkin tulee antaa tietynlainen vapaus toimia kunkin koulutusalan ja oppiaineen vaatimusten mukaisesti.

Oppimisympäristöharjoittelun perehtymisteemoista tässä työpajassa sivuttiin useampaakin teemaa, mutta ehkä eniten työpaikoilla oppimista, taitojen oppimista ja yritysyhteistyötä. Korkeakoulujen yhdistymisprosessissa korostuu luonnollisesti myös korkeakoulujen välinen yhteistyö. Olen tyytyväinen, että osallistuin työpajaan ja huomasin, että nyt jos koskaan on arvokas tilaisuus osallistua korkeakouluyhteistyön kehittämiseen ja olla luomassa tulevaisuuden yhteisiä suuntaviivoja.