OPPIMISYMPÄRISTÖHARJOITTELU - Tutustumiskäynti 5: Tampere 3 -työpajassa

Osallistuin toukokuussa Tampereen korkeakoulujen henkilöstölle avoimeen Tampere 3 -työpajaan, jossa teemana oli osaamisperustaisuus, oppimisen arviointi ja työn opinnollistaminen. Päivän tavoitteena oli pienryhmissä pohtia, mitä nämä käsitteet voisivat tarkoittaa T3-yhteistyössä ja miten niiden tulisi näkyä käytännön opiskelussa. 

Tilaisuus järjestettiin perjantaina 20.5. TAMKin y-kampuksella. Korkeakoulujen edustajat toivottivat runsaslukuisen yleisön tervetulleeksi tilaisuuteen. TAMKin edustajana T3-yhteistyöstä alusti vararehtori Päivi Karttunen. Hän kertoi elementeistä, joilla T3 seilaa kohti tulevaisuutta ja menestystä. Niitä ovat muun muassa uudenlaisten oppimisympäristöjen kehittäminen (future generation learning environment), yhteinen opetussuunnitelmatyö ja pedagogisen johtajuuden kehittäminen. 

(Kuva:benzifoundation.org)

Pedagogista ajattelua tarvitaan korkeakoulusektorilla muissakin tehtävissä kuin vain opettajien työssä. Se tulisi ulottaa vahvasti niin esimiestyöhön kuin koulutuksen suunnittelutyöhönkin. Oppimisympäristöjen kehittämiseen täytyy panostaa nyt vahvasti, jotta pystymme vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin yhtenä isona korkeakoulukeskittymänä ja houkutella enemmän myös kansainvälisiä opiskelijoita Tampereelle. Yleisessä keskustelussa yhtenä merkittävänä asiana nousi esiin, että opettajien tulisi innostua työstään joka päivä ja tartuttaa innostusta opiskelijoihinkin. Innostus koulutuksen kehittämiseen tuntui näkyvän myös T3-työpajan järjestäjissä.

Yleisen keskustelun jälkeen jakaannuimme pienryhmiin keskustelemaan annetuista teemoista. Omassa ryhmässäni oli kahdeksan henkilöä ja edustus jokaisesta Tampereen korkeakoulusta. Oli mielenkiintoista päästä tutustumaan muiden korkeakoulujen henkilöstöön ja kuulla, miten heidän organisaatioissaan asioita tehdään. Mietimme ryhmässä osaamisperustaisuutta ja sitä, mitä se tarkoittaa kunkin korkeakoulun kontekstissa. Työpajan järjestäjät olivat ilmeisesti tarkoituksella halunneet jättää nämä käsitteet määrittelemättä sen tarkemmin ja antoivat kullekin ryhmälle vapauden pohtia, miten kukin käsittää osaamisperustaisuuden ja työn opinnollistamisen oman kokemuksensa ja näkemyksensä pohjalta.

Osaamisperustaisuudesta ja oppimisen arvioinnista 

Päällimmäiseksi keskustelussamme osaamisperustaisuudesta ja oppimisen arvioinnista nousivat  tavoitteiden asettelun ja arviointikriteerien selkiyttäminen. Näiden teemojen pohdinnassa lähdimme liikkeelle ajatuksesta, että koska oppijoita on erilaisia, myös osaamista on monenlaista ja sitä voidaan hankkia monella eri tavalla. Miten opiskelijan osaaminen korkeakoulussa osoitetaan ja miten sitä arvoidaan, herätti ryhmässämme paljon kysymyksiä ja keskustelua. Vertailimme organisaatioidemme osaamisen osoittamisen ja tunnustamisen käytäntöjä (mm. ahotointi) ja keskustelimme ihan oppiainekohtaisestikin, miten aiemmin hankittua osaamista täytyisi missäkin oppiaineessa osoittaa. Ryhmässämme oli edustus muun muassa suomen kielen ja puheviestinnän opettajista ja pohdimme, voiko esimerkiksi aikuisopiskelijalle antaa hyväksiluvun puheviestinnän kurssista sen perusteella, että opiskelija on omasta mielestään hyvä puhuja ja hänellä on paljon työelämäkokemusta erilaisista suullisista viestintätilanteista. Päädyimme lopputulokseen, että hyväkin viestijä voi aina oppia lisää eikä ole koskaan valmis - hän ehkä oppii samalla kurssilla jotain muuta kuin sellainen opiskelija, jolla on hieman heikommat viestintätaidot. Tärkeänä pidimme lähtökohtaa, että sillä ei ole merkitystä, miten osaaminen on hankittu vaan sillä, miten se pystytään osoittamaan ja miten sitä olisi järkevintä arvioida.

Tavoitteiden asettelu niin opetukselle kuin oppimiselle mietitytti ryhmäämme. Samassa yhteydessä keskustelimme myös opettajuuden muutoksesta kohti ohjaavaa ja valmentavaa otetta. Tämä johtaa luontevasti siihen, että opiskelijalle tulisi antaa enemmän vastuuta omista oppimistavoitteistaan ja herätellä häntä pohtimaan niitä syvällisemmin ennen opintojen suorittamista. Ei olisi myöskään pahitteeksi, että opettaja miettisi ja jäsentelisi paremmin opintojaksojen tavoitteita, jotka opetussuunnitelmissa saattavat olla esitettynä ehkä liiankin ympäripyöreästi. Arviointikriteerien tulisi myös olla entistä selkeämpiä opiskelijoille. Pohdimme myös, voisiko eri ammattialojen ihmisiä hyödyntää paremmin juurikin opiskelijoiden osaamisen arvioinnissa. Tällaisen mallin toteuttamisessa verkostoituminen ja yhteydet työelämään olisivat tärkeitä.

Työelämäyhteydet ja työn opinnollistaminen

Ryhmäkeskustelujen jälkeen vaihdoimme ajatuksiamme myös muiden ryhmien kesken. Keskusteluissa vilahteli työelämärelevanssin käsite pohdittaessa korkeakoulujen ja työelämän yhteistyötä ja opetuksen vastaamista työelämän tarpeisiin. Korkeakoulujen yhdistymisprosessin yhtenä tavoitteena onkin opintojen parempi työelämärelevanssi. Työelämäkontaktien saaminen mukaan heti opintojen alkuvaiheessa koettiin tärkeäksi: niitä voidaan käytännössä toteuttaa esimerkiksi vierailevien luennoitsijoiden, kokemusasiantuntijoiden, työelämältä tulevien toimeksiantojen ja työharjoittelujaksojen muodossa.

Työn opinnollistamisen käsite ymmärrettiin ryhmissä hieman eri tavoin. Melko yhtenäinen näkemys kaikilla ryhmillä oli kuitenkin siitä, että työelämässä tarvittavien hyödyllisten käytännön taitojen tuominen osaksi korkeakoulutusta on tärkeää. Ammattikorkeakouluilla tämä mielestäni on toteutunutkin jo pitkään, mutta toteutustapoja voisi välillä pohtia uudestaan ja tuoda niihin monipuolisuutta. Työn opinnollistamisen käsitän itse vaihtoehtoisena tapana opiskella. Joidenkin määritelmien mukaan tutkinnossa edellytettävää osaamista hankitaan tekemällä työtä, mikä taas palvelee työssä käyvän opiskelijan ammatillista kehittymistä ja tutkintoon valmistumista.

Työn opinnollistamisesta keskusteltaessa arviointikriteeristö nousi jälleen oleelliseen asemaan: miten työ hyödyttää opiskelijan osaamisen karttumista ja miten sitä arvioidaan? Opiskelijan ohjaus nähtiin tässä vaiheessa tärkeäksi, jotta opiskelija pystyisi itse määrittelemään, millaiseen työharjoittelupaikkaan kannattaisi haketua. Joillain aloilla työn opinnollistaminen on selkeämpää kuin toisilla. Esimerkiksi röntgenhoitajiksi ammattikorkeakoulussa opiskelevat suorittavat tietynmittaisen harjoittelujakson sairaalassa tai terveyskeskuksessa ja kartuttavat näin osaamistaan. Harjoittelun  aikana ja sen jälkeen amk-opettaja arvioi, onko opiskelija oppinut harjoittelujaksolla tietyt asiat ja voiko hän siten läpäistä aiheeseen liittyvän opintojakson.

Haasteelliseksi koettiin harjoittelujaksojen ajoitus. Esimerkiksi röntgenhoitajat suorittavat työelämäjakson vain puoli vuotta ennen valmistumistaan, joten opittuja taitoja ei ehdi kovin pitkään opiskelussa enää hyödyntää, saati jakaa kokemuksia muille opiskelijoille: tällainen työelämätaitojen ja -asiantuntijuuden jakamisen malli opiskelijoiden kesken kun koettiin myös tärkeäksi työn opinnollistamisessa. Myös osaamisen tunnustamisessa ja ahotoinnissa nousi esiin työn opinnollistamisen aspekti. Hyväksiluettujen opintojen jälkeen olisi hyvä arvioida, millaista osaamista opiskelijan vielä pitää hankkia, ja jos osaamista ei aiemmin ole hankittu työelämässä, olisi opiskelijalle tärkeää antaa siihen tilaisuus opintojen aikana.    

Päivän tunnelmia ja yhteenvetoa

Itse koin saaneeni paljon uusia näkökulmia ja ideoita myös oman opetukseni kehittämiseen päivän aikana. Keskusteluissa esiin noussut ajatus siitä, että opiskelijalle annetaan jotain mielekästä tekemistä, josta syntyy osaamista ja jota sitten arvioidaan, on mielestäni hyvä kiteytys siitä, millaista käytännönläheisen ja mielekkään oppimisen tulisi ollakin. Yhden päivän työpajassa ei ymmärrettävästikään ehditty vielä keksiä ratkaisuja tai selkeitä käytännön toimenpiteitä, miten yhdistyvässä korkeakoulussa osaamista arvioidaan ja mitkä ovat yhteiset arviointikriteerit, mutta suunnittelutyö on käynnissä ja se jatkuu. Korkeakoulujen käytänteitä tulee varmasti yhtenäistää tulevaisuudessa ja laatia selkeät ohjeistukset toimintatavoista, mutta kuitenkin tulee antaa tietynlainen vapaus toimia kunkin koulutusalan ja oppiaineen vaatimusten mukaisesti.

Oppimisympäristöharjoittelun perehtymisteemoista tässä työpajassa sivuttiin useampaakin teemaa, mutta ehkä eniten työpaikoilla oppimista, taitojen oppimista ja yritysyhteistyötä. Korkeakoulujen yhdistymisprosessissa korostuu luonnollisesti myös korkeakoulujen välinen yhteistyö. Olen tyytyväinen, että osallistuin työpajaan ja huomasin, että nyt jos koskaan on arvokas tilaisuus osallistua korkeakouluyhteistyön kehittämiseen ja olla luomassa tulevaisuuden yhteisiä suuntaviivoja.